Duunioppi / Työssäoppimisen edellytykset / Ajankäytön hallinta / Vuorokausirytmilauantai 25.5.2019

Vuorokausirytmi

Vuorokausi on pituudeltaan 24 tuntia. Tämä aika tulisi jakaa siten, että aikaa riittää työhön, lepoon ja vapaa-aikaan.

Säännölliseen vuorokausirytmiin kuuluvat: riittävä lepo ja uni, säännölliset ruokailuajat ja terveellinen ravinto sekä sopiva määrä toimintaa (koulu, työ, vapaa-ajantoiminta, liikunta, ulkoilu).

 

- Huolehdi, että menet illalla ajoissa nukkumaan ja nukut riittävästi yön aikana. Unen tarve on yksilöllinen, mutta yleensä aikuiselle riittää kahdeksan tunnin yöuni.

 

- Syö terveellistä ruokaa ja noudata mahdollisuuksien mukaan tiettyjä ruokailuaikoja. Säännöllinen ruokailurytmi takaa sen, että jaksat työskennellä tehokkaasti koko päivän.

 

 

- Suuri osa päivästä kuluu työn tekemiseen ja opiskelijoilla koulunkäyntiin. Työn tekeminen ja yleensäkin riittävät haasteet ovat mielenterveyden kannalta tärkeitä.

 

 

- Työn ja opiskelun vastapainoksi on hyvä tehdä ja harrastaa itselle mieluisia asioita. Huolehdi siitä, että liikut ja ulkoilet riittävästi joka päivä.

 

 

 

Kun päivärytmisi on säännöllinen, jaksat tehdä sinulle kuuluvat tehtävät hyvin ja mieli pysyy virkeänä.

 

 

Esimerkki opiskelijan päivärytmistä

7.00          Herätys

7.15          Aamupala

7.45          Kouluun lähtö

8.00          Oppitunnit

11.00         Lounas

11.45         Oppitunnit

14.00         Välipala

14.15         Oppitunnit

16.00         Koulu päättyy, vapaa-aika

17.00         Päivällinen

17.30         Läksyjen teko, vapaa aika (ulkoilu, liikunta, harrastukset)

20.00         Iltapala, iltatoimet

22.00         Nukkumaan meno

VUOROKAUSIRYTMI, moniste (DOC)

Sivu päivitetty 17.12.2005

AMMe