Englanti - Kurssi 8: Yhteinen maailma ja kansainvälistyminen

Kurssi 8: Yhteinen maailma ja kansainvälistyminen

Opetussuunnitelman perusteiden sisältämiä aihealueita ovat yleismaailmalliset kehityslinjat, ajankohtaiset tapahtumat ja erilaisiin maailmankuviin liittyvät aiheet. Nämä on pyritty tässä kurssissa linkittämään sanavaraston kertauksen vuoksi aikaisemmin käsiteltyihin aihepiireihin. Tekstin ymmärtämisen tehtävissä käsitellään eri vihannesten terveellisyyttä, antibiootteja ja itsehoitoa. Tutustumme myös Jörö-Jukkaan ja opimme pankkitoiminnan uudesta etiikasta. Kuuntelutehtävissä on jälleen pikku-uutisia. Hieman perusteellisemmin syvennymme viljeltyihin helmiin ja ajoturvallisuuteen. Viimeisenä on aito ylioppilastutkinnon kuuntelukoe.

Tehtävätyypit ovat samoja kuin edellisissäkin kursseissa eli sellaisia, joita viime vuosina on ylioppilaskokeessakin käytetty. Kahdessa tehtävässä esiintyy sekä monivalinta- että avo-osioita. Ohjeet on jälleen annettu englannin kielellä.

Sanastotehtävät liittyvät kiinteästi teksteihin, ja ne suositellaan tehtäviksi heti ko. tekstin käsittelyn jälkeen. Tehtäviin ei anneta ratkaisuja, jos ne löytyvät suoraan tekstistä.
                     
RC (Reading Comprehension) = Tekstin ymmärtäminen
LC (Listening Comprehension) = Puheen ymmärtäminen
AVOS/E = Avoimet kysymykset suomeksi / englanniksi
MVS/E = Monivalintatehtävä suomeksi / englanniksi
O / V = Oikein – väärin -väittämät

Kielitaidon osa-alue

Otsikko ja aihepiiri

Tehtävätyyppi

RC

Your health. The health content of vegetables.

AVOS

RC

Vocabulary

Käännös

RC

Struwwelpeter Heinrich Hoffman’s impact on children’s literature.

MVS + AVOS

RC

Vocabulary

Täydennys

RC

Sustainability gaining ground. Sustainable development in banking.

Käännös

RC

Vocabulary

Täydenneys

RC

In sickness and in health. Antibiotics and diagnosing illnesses.

MVE

RC

Vocabulary

Täydennys

LC

Bits and pieces. Miscellaneous news.

AVOS

LC

Pearls, pearls, pearls. Cultivated pearls.

MVE + AVOE

LC

Highways with eyes. Traffic safety.

MVE

LC

Matriculation examination 11th Sept., 2006

MVE + AVOS

Grammar

Plurals

Muunnos

Seuraava sivu
 ENGLANTI
Kurssin etusivu
Tekstin ymmärtäminen
Puheen ymmärtäminen
Kieliopilliset rakenteet
OpetushallitusEtälukio KäyttöehdotOhjeet