Mikä on globaali-ikkuna?

Globaali-ikkuna avaa näkymän maailmaan viiden erilaisen lähestymistavan kautta. Globalisaatiota tarkastellaan niin kulttuurin, liikkuvuuden, ympäristön, talouden kuin politiikankin kautta. Jokaisessa osiossa on kolme näkökulmaa ja niihin liittyviä tehtäviä. Perustehtävien lisäksi asioita kannustetaan pohdiskelemaan erityisesti ihmisoikeuksien ja mediakasvatuksen kannalta.

Minä ja globalisaatio -osuudessa tutut henkilöt kertovat videolla omasta suhteestaan globalisaatioon ja sen vaikutuksista elämäänsä.

Globaali-ikkuna sopii erityisesti lukiolaisille, esimerkiksi kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys -aihekokonaisuuden opiskelun tueksi.