Monikulttuurinen kaupunki

Lontoo: koko maailma yhdessä kaupungissa

Maailmassa ei ole koskaan asunut samassa paikassa niin paljon erilaisia ihmisiä kuin nyky-Lontoossa. Eri tilastojen mukaan Lontoossa on 7-10 miljoonaa asukasta, ja siellä puhutaan yli 300:aa kieltä. Kaupunkiin on muuttanut ihmisiä kaikkialta maailmasta. Eniten väkeä on tullut Intiasta, Irlannin tasavallasta, Bangladeshista, Jamaikalta, Nigeriasta, Pakistanista ja Keniasta. Lähes kolmannes kaupungin asukkaista on syntynyt Ison-Britannian ulkopuolella. Lontoo onkin New Yorkin ja Toronton rinnalla maailman monikulttuurisimpia kaupunkeja.

Lontoo on ihmisten ja liikenteen kohtaamispaikka

  • Lontoossa on yli 50 vähemmistöyhteisöä, joissa on kussakin yli 10 000 jäsentä.
  • Lontoossa on monia erilaisia uskonnollisia yhteisöjä; kaupungissa on 40 hindutemppeliä, ainakin 25 sikhitemppeliä ja yli 100 moskeijaa.
  • Lontoossa on viisi lentokenttää, kuusi rautatieasemaa (pääteasemat) ja useita satamia.
  • Maailman vilkkaimmin liikennöity lentokenttä Heathrow sijaitsee Lontoossa. Sieltä lähtee ja sinne tulee yhteensä 1 200 lentoa vuorokaudessa. Lentojen määrä ja tarve kasvaa jatkuvasti.
  • Eurotunneli yhdistää Lontoon Manner-Eurooppaan. Eurotunnelissa rekat, henkilöautot ja junat kulkevat Englannin kanaalin alla Isosta-Britanniasta Ranskaan.
  • Terrorismi ja sen uhka ovat vaikuttaneet monin tavoin lontoolaisten elämään. Valvontaa on lisätty, mutta joukkoliikenne on suurkaupungissa haavoittuva. Väkivalta ja ääriliikkeet ovat haaste kaupunkilaisille.

Monikulttuurinen kaupunkirakenne

Lontoon asuinalueet ovat hyvin erilaisia - ihmiset asettuvat alueille taustansa ja varallisuutensa mukaan. Eri väestöryhmät ovat keskittyneet omille alueilleen, joilla on myös helposti saatavilla erityisiä omalle kulttuurille tai elämäntavalle tyypillisiä tavaroita ja palveluita. Valkoihoiset englantilaiset asuvat kaupungin laita-alueilla, missä on tilaa suuremmille omakotitaloille ja puutarhoille. Lähempänä keskustaa sijaitsevat intialais-, pakistanilais-, karibialais- ja afrikkalaisalueet. Nämä ovat kerrostalo- ja rivitaloalueita.

Linkkien kautta saat tarkempaa tietoa monikulttuurisesta Lontoosta. Kartoissa näkyvät eri väestöryhmien asuinalueet Lontoossa.

www.multicultural.co.uk
www.guardian.co.uk

Banglatown on bengalien asuinaluetta

Eteläaasialaiset muodostavat Lontoon suurimman vähemmistöryhmän. Heidän juurensa ovat Intian niemimaalla nykyisten Bangladeshin, Intian ja Pakistanin valtioiden alueella. Yksi bangladeshilaisten suosimista asuinalueista on Itä-Lontoon Tower Hamlets. Seutua kutsutaan Banglatown-nimellä, koska siellä asuu niin paljon bangladeshilaistaustaisia ihmisiä, bengaleita.

Khanin perhe on yksi kymmenistä tuhansista Lontoossa asuvista bengaliperheistä.

He pitävät Banglatownista, sillä siellä on bengaleille mieleisiä kauppoja, ravintoloita, vaatekauppoja ja muita palveluita. Tower Hamletsin toreille tulee päivittäin tuoreita tuotteita Bangladeshista. Viimeisimmät eteläaasialaiset videofilmit ovat myös helposti saatavilla. Arkipäivän askareissa näkyy vaikutteita sekä Bangladeshista että nyky-Britanniasta. Tärkein syy siihen, että Khanit haluavat pysyä Banglatownissa, ovat kuitenkin naapurustossa asuvat ystävät ja sukulaiset.

Mohammed Khan työskentelee Curry Dreams -ravintolassa

Khanin perheen isä Mohammed on työskennellyt Curry Dreams -ravintolassa jo vuodesta 1985, ja hän on edennyt ravintolapäälliköksi. Ravintola sijaitsee Brick Lanen varrella. Brick Lanea sanotaan curryruokien ja -ravintoloiden pääväyläksi. Mohammedin työpaikka on lähellä kotia, mikä onkin mielekästä, sillä matkustaminen kaupungin toiselta laidalta voisi kestää Lontoon ruuhkissa parikin tuntia.

Ravintolan asiakaskunta heijastaa sykkivän suurkaupungin koko kirjoa. Lähellä sijaitsee Lontoon taloudellinen keskus City, ja sieltä tulee liikemiehiä ja -naisia liikelounaille ja työpäivän jälkeen porukalla syömään. Iltaisin ja viikonloppuisin Curry Dreams taas täyttyy perheistä ja nuoremmista ihmisistä.

Chicken tikka masala on uusi kansallisruokalaji

Voi sanoa, että englantilaisen keittiön todellinen kansainvälistyminen ja intialaistuminen alkoi Banglatownista. Eteläaasialainen ruoka on valloittanut englantilaisten ruokapöydät ja makuhermot, ja iso osa kunniasta kuuluu juuri Bangladeshista tulleille siirtolaisille. Juuri he aloittivat 1970-luvulla englantilaisen keittiön muutoksen.

Nykyään voi leikillisesti sanoa, että englantilaisten kansallisruoka on chicken tikka masala, kulttuurien vuorovaikutuksen kautta syntynyt uusi ruokalaji. Kanan ja oranssinkeltaisen, miedosti mausteisen tomaattikastikkeen yhdistelmästä syntynyt ruokalaji oli alun perin vahinko. Tikka masalan juuret ovat Intian niemimaalla, mutta tomaattikastike lisättiin tyydyttämään brittien kastikehimoa.

Myös Suomessa bangladeshilaiset ovat vaikuttaneet ravintolakulttuuriin ainakin pääkaupunkiseudulla. Melko monet pizzeriat ovat nimittäin bangladeshilaissiirtolaisten pitämiä. Pizzojen lisäksi ruokalistoilla tarjotaan monissa paikoissa kuitenkin myös curryruokia ja tikka masalaa!

Nazneen Khan on hoitanut perhettä

Khanin perheen äiti Nazneen on ollut kotirouvana ja kasvattanut lapset aikuisiksi. Ansiotuloa hän on saanut ompelutöillä, joita monet itälontoolaiset naiset tekevät omissa kodeissaan suurille vaatealan yrityksille. Tällainen toimintatapa oli aiemmin edullinen yrityksille, joiden ei näin tarvinnut huolehtia työtiloista. Myös kodeissaan työskennelleet naiset hyötyivät järjestelystä. He pystyivät pysymään kodin piirissä, jonka on perinteisesti monissa aasialaisissa kulttuureissa katsottu olevan naisten valtakuntaa.

Nykyisin tämänkaltainen tekstiilien tuottaminen on vähentynyt, eikä se ole enää taloudellisesti kannattavaa. Myös Nazneenin ompelutyöt ovat loppuneet. Hän on sittemmin löytänyt osa-aikaista työtä paikallisesta kulttuurikeskuksesta. Tämä työ on tärkeää, sillä Nazneen kokee voivansa työn kautta vaikuttaa alueen kehittämiseen. "Oli hienoa saada olla kotona silloin, kun lapset kasvoivat ja tarvitsivat minua", muistelee Nazneen kuitenkin menneitä aikoja.

Jasmin ja Saif toimivat kahden kulttuurin tulkkeina

Jos äiti Nazneen oli tyytyväinen kotiäidin osaansa, on perheen tytär Jasmin eri sukupolven edustaja. Yliopisto-opintojen jälkeen hän sai työpaikan kansainvälisestä markkinointiyrityksestä. Jasmin tuntee hyvin brittiläisen yhteiskunnan, jossa hän on kasvanut ja käynyt koulunsa. Toisaalta hän ymmärtää oman taustansa vuoksi vähemmistöryhmien tarpeita. Siksi Jasminilla on erinomaiset lähtökohdat työhönsä, ja hän toimii ikään kuin kahden kulttuurin tulkkina. Hänen tehtäviinsä kuuluu suunnitella mainontaa ja edistää asiakastyytyväisyyttä erityisesti vähemmistöryhmien parissa. He ovatkin kasvava kohderyhmä markkinoinnissa ja liike-elämässä.

Myös perheen poika Saif on kiinnostunut talousasioista. Hän on aina seurannut kiinnostuneena uutisia eri puolilta maailmaa. Jo aikaisemmin saatiin tietää ulkomaiden uutisia erityisesti katoilla ja parvekkeilla olevien lautasantennien välityksellä. Nykyään Internetin kautta on helppo pitää yhteyttä toisiin ihmisiin ja kuulla uutisia toiselta puolelta maailmaa.

Saif toivoo pääsevänsä töihin johonkin televisio- tai mediatuotantoyhtiöön. Saif tosin epäilee, että varsinkin aasialaistaustaiset naiset ovat valloittaneet kaikki mahdolliset työpaikat, joissa erilaisesta kulttuuritaustasta olisi hyötyä. Siltä hänen mukaansa ainakin näyttää, kun katsoo kansallisen televisioyhtiö BBC:n uutisankkureita ja reporttereita. Media-alalla Saifia kiinnostavat erityisesti kansainväliset talousasiat ja taloustoimittajan työ.

Shubho Nobo Borsho! Keväällä Itä-Lontoossa toivotetaan hyvää uutta vuotta

Bengalien uudenvuoden juhla Baishaki mela järjestetään keväisin. Se on valtava katufestivaali, ja Lontoossa se keskittyy erityisesti Brick Lanen ympärille. Vuosittain jopa 80 000 lontoolaista osallistuu juhlaan. Juhliin tulee myös paljon turisteja. Kaiken ikäisille on tarjolla omaa ohjelmaa: musiikkia, tanssia, ruuanvalmistusta, teatteria ja paljon muuta.

Eri puolilla Lontoota on monia Baishaki melan tapaisia karnevaaleja. Suurkaupungin asukkaille tällaiset juhlat tarjoavat mahdollisuuden ylläpitää omaa perinteistä kulttuuriaan. Toisaalta maahanmuuttajat antavat uuden kotimaan ihmisille mahdollisuuden tutustua vähemmistöjen kulttuuriin.

Perustehtävät

  1. Millä perusteella Lontoota voidaan nimittää maailman monikulttuurisimmaksi kaupungiksi?
  2. Tutki Lontoon karttoja ja etnisiä kaupunginosia. Millä väestöryhmillä on omia asuinalueitaan?
  3. Miksi Khanin perhe haluaa monien muiden bengaliperheiden tavoin asua juuri Banglatownissa?
  4. Kerro, mitä yhteistä omalla perheelläsi on Khanin perheen kanssa. Entä millä tavalla perheenne eroaa Khanin perheestä?
  5. Kuvittele tilannetta, jossa Khanin perhe on valmistautumassa lomamatkaan entiseen kotimaahansa Bangladeshiin. Miten he valmistautuvat matkaan? Millaisia ongelmia lontoolaistuneella perheellä, ja etenkin lapsilla, voi olla Bangladeshissa?
  6. Kuvittele tilanne, jossa olet itse turistioppaana Lontoossa. Sinulle on tulossa ryhmä, joka on kiinnostunut Lontoon monista kulttuureista. Millaisen reitin suunnittelet heille?

Medialukutaitotehtävät

  1. Miten Lontoota käsitellään eri tiedotusvälineissä (sanomalehdet, Internet, tv jne.)? Seuraa uutisia viikon ajan ja tarkastele uutisten aiheita ja näkökulmia. Mitä globalisaatioon liittyviä asioita uutisissa tuodaan esille?
  2. Tee ajatuskartta mielikuvista ja käsityksistä, joita sinulla on Lontoosta. Mistä arvelet omien tietojesi ja käsityksiesi olevan peräisin? Onko televisiolla tai muilla tiedotusvälineillä ollut vaikutusta käsityksiisi?
  3. Tutustu johonkin brittiläiseen tv-sarjaan. Onko tv-sarjassa monikulttuurisuuden merkkejä? Miten niitä kuvataan?

Ihmisoikeustehtävät

  1. Osa Lontooseen muuttaneista siirtolaisista on maassa laittomasti. He joutuvat työskentelemään huonoissa olosuhteissa, eivätkä he voi käyttää yhteiskunnan kaikkia palveluita.
    1. Miksi osa erityisesti kehitysmaiden ihmisistä haluaa muuttaa varakkaampiin maihin siitäkin huolimatta, että he joutuvat tekemään sen laittomasti ja vaarallisesti?
    2. Millaiset oikeudet ja ihmisoikeudet on laittomalla maahanmuuttajalla?
  2. Terrorismin uhka on pitkään ollut Lontoon arkea. Miten se vaikuttaa ihmisten yksityisyyden suojaan?