19. Teatterin historiaa

Lue ensin teksti kokonaan ja tutustu myös tekstin sanastoon. Tämän jälkeen voit käydä tekstin läpi lyhyissä jaksoissa ja vastata monivalintatehtäviin.

Lukutekstin

TEATTERIN HISTORIAA

Teatteriperinne alkoi Suomessa kirkon piirissä kuten muuallakin Euroopassa. Sieltä se siirtyi vähitellen koulun ja opetuksen alueelle. Jo 1600-luvulla Turun akatemiassa näytelmäesitykset kuuluivat yliopiston juhlien ohjelmaan. Sen jälkeen teatteri nukkui lähes sata vuotta. Vasta seuraavan vuosisadan lopulla Suomessa nähtiin uudestaan amatööriteatteria ja meillä esiintyi myös ruotsin-, saksan- ja venäjänkielisiä näyttelijäryhmiä.

Ensimmäinen varsinainen teatteri rakennettiin Suomeen 1817 Turkuun. Myös Helsinkiin rakennettiin samaan aikaan teatteritalo, mutta se tuhoutui tulipalossa. Teatteriseurueet kiersivät myös maaseudulla ja suurin osa ryhmistä oli ruotsalaisia. 1800-luvulla keskusteltiin Suomessa runsaasti, onko teatteri ollenkaan tarpeellinen suomalaisille. Samaan aikaan esitettiin myös ensimmäinen suomenkielinen komedia.

Suomenkielisen teatterin syntymähetkenä pidetään 10.5. 1869, sillä silloin esitettiin Suomalaisessa Seurassa kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven teos "Lea" suomen kielellä. Suomenkielinen ja ruotsinkielinen teatteri irtaantuivat toisistaan. Ruotsinkielisellä puolella sekä ohjaajat että näyttelijät olivat Ruotsista. Suomenkielisen teatterin tukikohdaksi muodostui 1900-luvun alussa Suomen Kansallisteatteri, jonka suuri näyttämö valmistui 1902. Kansallisteatteri kiersi paljon maaseudulla aina Oulua ja Pietaria myöten.

Maaseututeatterilla on aina ollut Suomessa tärkeä asema; amatööriteattereita syntyi monille eri paikkakunnille ympäri Suomea nuorisoseurojen ja työväenliikkeen piirissä. Johtavaksi työväen teatteriksi muodostui Tampereen Työväen Teatteri, joka perustettiin 1901. Teatterin ohjelmat olivat hyvin monipuolisia, tehtiin erilaisia kokeiluja. Monet ohjaajat siirtyivät realismin suuntaan, jolloin korostettiin teatterin kansallista perusluonnetta. Toisaalta ohjelmassa oli myös runsaasti klassisia, sekä amerikkalaisia ja ruotsalaisia näytelmiä. Silloin luotiin kotimaiselle teatteritaiteelle kansainvälisiä yhteyksiä. Ruotsinkielinen teatteri keskittyi Helsinkiin ja sillä oli kiinteä yhteistyö ruotsalaisten seurueitten kanssa.

Sotien jälkeiselle ajalle luonteenomaista teatterin alalla oli yritykset yhteistyöhön. "Porvarillinen teatteri" ja työväen näyttämöt ovat vähitellen yhtyneet ja taloudellinen vastuu on siirtynyt kaupungeille. 1970-luvun suuria saavutuksia oli alueteatteritoiminta, jonka ansiosta teatteri pystyi levittämään toimintaansa myös Itä- ja Pohjois-Suomeen.

Harrastelijateatteri elää edelleen meillä voimakkaasti, Suomessa on noin 1000 vakinaista amatööriteatteriryhmää. Teatterin kokonaiskuvaa laajentavat ja rikastuttavat radio- ja televisioteatterit.

Myös kesäteatteritoiminta on ollut vilkasta ja monipuolista. Pyynikin Kesäteatteri Tampereella on tunnettu kansainvälisestikin. Sinne valmistui vuonna 1959 maailman ensimmäinen pyörivä katsomo. Yli maan rajojen ovat kuuluisia myös Savonlinnan oopperajuhlat ja Tampereen Teatterikesä, jotka ovat suuren yleisön tilaisuuksia.

Teattereihin on perustettu pienoisnäyttämöitä, joilla esitetään intiimiä kokeilevaa teatteria. Tälle alueelle ovat myös keskittyneet muutamat erilliset pikkuteatterit, jotka toimivat pääasiassa Helsingissä. 1960-lukua leimasi voimakkaasti poliittisuus ja yhteiskunnallisuus. Sen jälkeen näyttämölle on tullut yksilökeskeiset psykologiset esitykset.

Musiikkiteatteri, tanssiteatteri ja ooppera ovat eläneet viime aikoina voimakasta nousukautta. Teattereissa on myös löydetty näytelmiä, jotka liittyvät paikallisiin aiheisiin.

Kotimaisten näytelmien osuus on yleensä ollut lähes puolet ohjelmasta. Teatterikoulutusta varten perustettiin jo vuonna 1943 Suomen Teatterikoulu, joka 1979 muuttui Teatterikorkeakouluksi. Tällä hetkellä Suomen teatterin suurimmat ongelmat ovat talouden puolella.